♠ risteytys, ruuna
♠ s. 2006
♠ lehmänkirjava
♠ suku tuntematon
♠ tuotu Liettuasta toukokuussa 2011
Löysin Lakun myynti-ilmoituksen hevostalli.netin markkina osastolta. Päätin mennä kokeilemaan ja rakastuin Lakuu heti. Meitä huijattiin ja sanottiin Lakun oleva koulutettu heB tasolle ja kulkevan kuljetuksessa hyvin, mutta toisin oli. Laku oli loukkaantua vakavasti kun haimme sitä ostopaikasta, mutta onneksi selvisimme vain pienillä naarmuilla. Laku ei osannut kunnolla edes laukata, saatika mennä mitään pohkeenväistöjä. Se oli myös minulle hengenvaarallinen, tuolloin en vain itse älynnyt sitä. Kaikki olivat valmiita perumaan kaupat, ja itkinkin joka ilta Lakun luona, koska en halunnut menettää sitä. Taistelin, että sain pitää poniherran ja sitten se lähtikin reilu kuukaudeksi ammattilaiselle koulutukseen. Sieltä palattuaan Laku oli koulutettu heB tasoiseksi + laukanvaihdot. Poika hyppää 100cm ratsastajan kanssa ja olemme irtohypyttäneet sitä 130cm.
Tavoitteenamme on kisata aluetasolla 100cm ja saada heB:n kouluradasta hyväksytty. Huomaatte, että esteissä tavoitteemme ovat korkeammalla, joten tajuatte varmaan meitä kiinnostavan esteet.
Hoidettaessa Laku on kiltti ja seuraa aina innoissaan hoito-operaatioita. Laku ei potki eikä pure. Se pysyy karsinassaan vaikka ovi olisi auki ja lähtisin käymään muualla. Lakun lemppariherkut ovat porkkanat!